26.11.2012
Aloitin työni synnärillä aivan yhtä loistokkaasti kuin lasten osastollakin – puolitoista tuntia myöhässä, koska kyytini ei tullut. Positiivinen puoli oli, että ei tarvinnut ollenkaan odotella ennen kuin alkoi tapahtua. Raskaana oleva nainen asetettiin tutkimuspöydälle ja hoitaja veti käsineet käteen. Naisella on kovat kivut ja hän hakkasi useaan otteeseen seinää pitäen samalla pientä ininää.
Ennen varsinaisia omia kokemuksia kerron sairaanhoitajaopiskelijan kuvailuja Mawenzin sairaalan synnytysosastolta. Pääperiaate on, että kipulääkkeitä ei anneta ja huutaa ei saa. Kipulääkkeet ovat ilmeisesti heidän mielestään vaaraksi sikiölle. Paikallinen oman sairaalani mieshoitaja oli puolestaan sitä mieltä, että naisen tarvitsee tuntea kipua ollakseen valmis äidiksi. Kauhean kiva, että miehellä on sellainen mielipide.
Huutamisen kieltäminen liittyy voimankäytön säästämiseen. Ajatuksena on, että voima keskitetään ponnistamiseen eikä keuhkojen tyhjentämiseen.Sairaanhoitajaopiskelija kertoi myös, että Mawenzissa ei juuri avautumista odoteltu. Hänellä oli tunne, että lapset syntyivät juuri silloin kun hoitajalle sopi eikä äidille. Se saattoi olla syy siihen, että miltei jokaiselta leikattiin myös väliliha. Saksilla, ilman puudutusta.
Tämä oli siis se, mitä tiesin synnyttämisestä täällä ennen kuin menin töihin. Olin utelias, mutta ehkä vähän myös kauhuissani. Eipä kokemusta ollut juuri Suomestakaan, mitä nyt muutaman vauvaohjelman olin katsonut.

Nainen käveli synnytyssaliin, jossa toinen hoitaja totesi saman. Esiin otettiin kaikessa rauhassa delivery kit ja odoteltiin. Sairaanhoitajaopiskelijat lähtivät kymmenen jälkeen teetauolle. Minä kieltäydyin, tahdoin nähdä tämän. Pian sen jälkeen alkoi tapahtua. Ensin tuli ulos takamus. Kätilö auttoi parin ponnistuksen jälkeen jalat ulos. Siihen asti oli näyttänyt helpolta, mutta hartiat olivat ongelmat. Näin hikikarpalot hoitajien otsilla, kun he huusivat swahiliksi äidille ohjeita. Itse keskityin lähinnä äidin rohkaisuun ja pari kertaa tein pieniä juttuja pyydettäessä, kuten painelin mahaa tms.
Useita ponnistuksia kului, mutta pieni ihmisen alku ei juuri liikkunut synnytyskanavassa. Vauvan iho oli hyvin vaalea, ei ollenkaan hyvän värinen, sen ymmärsin minäkin. Kätilön ilme alkoi näyttää todella tuskaiselta. Vaivalla saatiin käsi kerrallaan ulos, mutta pää oli yhä edelleen jumissa. Äiti näytti väsyneeltä ja hoitajat huusivat lisää. Parin ponnistuksen jälkeen ja kätilön avustuksella tuli pääkin ulos. Kello oli 10.55.
Poljettava imulaite |
Näin heidän käyttävään poljettavaa imulaitetta vähän väliä. He antoivat myös paineluelvytystä ja happea maskilla mekaanisesti painellen ilmaa pieniin keuhkoihin. Mukana oli nyt myös valkotakkinen lääkäri, jonka yksi sairaanhoitajaopiskelija oli äsken käynyt hakemassa. Hapetuskoneen jatkuva piipitys kertoi minulle, että se pirun rakkine ei toiminut. 11.05 joku kutsui nimeäni. Kohotin katseeni, varmistin asian ja lähdin huoneesta.
![]() |
Eipä toiminutkaan. |
Lääkäri löytyi vihdoin ja kerroin, että häntä tarvitaan synnytysosastolla nyt. Hän lähti mukaani välittömästi ja kerroin hänelle matkalla tietoni. Paikalle päästyään hän kirosi hapetuskoneen ja suoritti samat toimenpiteet kuin aikaisemmin. Minä palasin äidin viereen ja tartuin häntä kädestä. Hänen ilmeensä alkoi olla jo tuskainen. Kukaan oli tuskin sanonut hänelle vieläkään mitään.
Seuraavat 10 minuuttia tuntuivat käsittämättömän pitkiltä. Kukaan ei puhunut juuri mitään, taustalla kuului vain koneen hurina. Kello 11.35 tilanne kääntyi päälaelleen kun tyttö parkaisi ensimmäisen kerran kevyesti. Hymyt välkehtivät monien kasvoilla ja omaan silmänurkkaani kieri helpotuksen kyynel. Hapenanto jatkui ja pikkuhiljaa tyttönen näytti hitusen tummemalta. Noin viiden minuutin välein hän päästi pienen heikon parahduksen, joka sai kaikki aina hieman hymyilemään.
Väki alkoi pikkuhiljaa vähenemään, kun yli puoleen tuntiin ei juuri tapahtunut mitään. Itsekin istahdin hetkeksi ja huomasin olevani todella väsynyt. Vajosin hetkeksi mietteisiini ja toivoin, että pikkuiselle käy hyvin. Havahduin lääkärin innostuneeseen ääneen. Pieni hengitti itse. Heikosti mutta kuitenkin. Lääkäri kertoi, että sydän löi todella vahvasti, mutta keuhkot tarvitsivat apua. He laittoivat tytön nenänpäähän ihoteipin palasen, josta roikkui pieni langan pätkä. Värähtely kertoi ilmavirran kulkemisesta.
![]() |
Tämä ilmestyi seuraavana päivänä synnytyssalin seinälle. |
Osastolla selviteltiin kuumeisesti hapetuskoneen toimimattomuutta. Useiden testien jälkeen laite kärrättiin naapurihuoneeseen, jossa se toimi hienosti. Pian sen jälkeen synnytyssaliin pölähti sähkömies, joka osoitti viallisen pistorasian. Vika korjattiin ja hommat pelitti taas.
Pieni tyttö lähetettiin jatkohoitoon KCMC:hen, joka on alueen isoin sairaala. Me emme ole hänestä kuulleet sen koommin, joten en tiedä jäikö hän täysin terveeksi. Muutama hoitaja kävi päivittelemässä tytön silmiä. Kysyessäni he eivät oikein kyenneet selittämään muuta kuin, että ne olivat epänormaalit. Minusta ne vaikuttivat kovin liikkumattomilta, mutta mitään muuta en niissä huomannut.
Aika oli juossut yllättävän nopeasti ja tajusin, että kello näytti jo kotiinlähtöä. Mahani huomautti myös teetauon väliinjätöstä. Söin äkkiä eväsleipäni, vaihdoin vaatteet ja hyppäsin bodabodaan. Daladalaan istuuduttuani luomeni painuivat välittömästi kiinni ja ne aukesivat seuraavan kerran, kun rahastaja napsautti sormiaan silmieni edessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti