Minor theatre a.k.a. toimenpidehuone

5.-11.12.2012

Kiboshossa mitään toimenpiteitä injektioita ja kanylointia lukuunottamatta ei yleensä tehdä osastoilla vaan lähetetään toimenpidehuoneeseen. Siellä oli myös gynekologi tarvittaessa paikalla. Ainoa työntekijä on herttainen rouva, jonka monen kilometrin työmatka taittuu kävellen joka päivä. Englantia hän puhui melko huonosti, vaikka kovasti yrittikin sitä minulta salata. Aamu aloitettiin moppauksella, jota minä en saanut tehdä. Kerran olin paikalla ennen hoitajaa, jolloin sain mopattua ennen häntä. Minut pistettiin samantien istumaan ja lepäämään, etten nyt vain väsy riittää. Huvitti.


Työ minorilla oli mahtavaa. Tulimme hyvin juttuun hoitajan kanssa ja sain tehdä kaikenlaista. Heti ensimmäisenä päivänä tapasin uudestaan tutun painehaavapotilaan miesten osastolta. Haavat otettiin auki ja huomasin ilokseni selkeän parannuksen. Tosin eivät ne 4 cm syviä koskaan ole olleet kuten aikaisemmin kirjoitin. Oikeasti puhutaan kahdesta sentistä. Jännää, miten muistikuvat värittyvät.

Tässä vähän kuvia ensimmäisestä huoneesta.

Ovesta vasemmalla roskiksia, lavuaari ja tarvikehylly

Oikealla potilaiden sänky

Lääkärin saavuttua puhdistus alkoi kuten aikaisemminkin. Vetyperoksidia ja pyyhintää. Tällä kertaa hän kuitenkin otti käyttöönsä sakset. Sohimista oli aika kamalaa katsella. Pahinta oli kun hän työnsi sakset sokkona haavan uumeniin. Kolme kertaa avasin ja suljin suuni, mutta neljännellä kerralla sieltä pihahti varovainen ehdotus veitsestä. Yllätyksekseni se toteutuikin ja homma alkoi heti näyttää paljon paremmalta. Joku sairaanhoitajaopiskelijoista kyseli törröttävästä luusta. Lääkäri kopautti sitä pari kertaa veitsellä ja vastasi sen olevan reisiluunpää.

Askitespunktio valmisteltuna steriilillä pöydällä.
Sama steriili liina pysyi steriilinä koko päivän.
Illalla vissiin heitettiin autoklaaviin.

Käytin tilaisuutta hyväkseni, kun minua pyydettiin selittämään painehaavan synty. Lisäsin tahallani vastaukseeni myös ehkäisyn tärkeyden ja selitin asentohoidosta tärkeänä osana hoitoa. Samalla tarjouduin näyttämään mallia, mistä opiskelijat innostuivat kovasti. Se lykkäytyi seuraavaan päivään, jolloin valitettavasti ei ollut samoja opiskelijoita paikalla. Kyselin onko heillä puhdasta sänkyä vapaana. On on, oli vastaus, mutta kun pyysin vapaaehtoista potilaaksi, oli asenne vähän kummallinen. Eihän niillä voi maata. En sitten tiedä, mitä puhdas sänky täällä tarkoittaa. Kunnollinen opetustuokio vaihtui siis melko pikaiseksi näyttämiseksi oikealla potilaalla. Lupasin viedä heille vielä laminoidut ohjeet kuvilla, mutta valitettavasti en löytänyt hyviä kuvia netistä. Projekti jatkuu siis vielä.

Tilanne lavastettu, työkavereille ei kelvannut
muunlainen kuva :)

Näin ensimmäisen askites-nesteen tyhjennykseen tulleen maksakirroosipotilaani minorilla. Olin salaa tyytyväinen, että tunnistin nesteen heti askiteksi. Tosin Pakkosella on kyllä varmaan paljon tekemistä asian kanssa, kuvailu oli hyvä! Täysi maha oli tosiaan todella pallo ja kokeillessani mieleeni tuli vesisänky. Ei mitään tekemistä MBO-mahan kanssa! Nesteet otettiin pois alavatsalta vasemmalta puolelta. Mitattu määrä oli melkein viisi litraa. Parasta oli kuitenkin seurata potilaan selkeästi helpottuvaa oloa. Hän alkoi hymyillä ja jutella kanssani swahiliksi. Sain ottaa kuvan ja palkkioksi hän lähti tonni taskussaan.

Poistin aika paljon tikkejä minorilla. Ensimmäinen operaationi oli alavatsan pitkittäinen leikkaushaava, joka oli ommeltu kudoksen alla menevällä yhdellä pitkällä ompeleella. Haavan kunnon nähtyäni olin melkoisen järkyttynyt. Työ oli erittäin huonoa, älkää enää ikinä puhuko rumista leikkausarvista Suomessa. Näytti siltä kuin haava olisi ommeltu liian tiukkaan. Se oli ryppyinen ja molemmin puolin oli irtonaisia ihoklönttejä. Se oli selkeästi erittänyt ja sidokset oli vaihdettu ties kuinka kauan sitten.

Tässä meidän välineistöä

Aloitin poiston leikkaamalla auki toisen pään ompeleesta. Tartuin pihdeillä kiinni yläpään tikkiin ja kuinka yllättävää, eihän se liikkunut mihinkään. Hoitaja käski vetää enemmän ja loppujen lopuksi vedin melkein kaikin voimin ja nainen vikisi. Minua inhotti ja onneksi hoitaja otti hommat käsiinsä. Hänkin veti, veti, veti, veti... Hän huomasi, että ei se todella lähde. Alhaalta pahimpien ryppyjen kohdalta irroitettiin pieni pätkä, jonka yksi osa oli jäänyt ommeltaessa haavan ulkopuolelle. Taas vedettiin ja todettiin, ettei liikkunut. Eihän siinä auttanut muu kuin sörkkiä haavaa päältä päin. Loppujen lopuksi väliin kuivuneet eritteet olivat tukoksen aiheuttajat. Työ tehtiin kahdessa erässä, koska se oli niin kivulias. Puolessa välissä potilaalle annettiin huilaustauko ja väliin otettiin toinen tikkien poisto. En valitettavasti tajunnut ottaa kuvia tikeistä, pahoittelen!

Gynekologina toimiva lääkäri otti minut heti mukaan tutkimuksiin. Ihan ei meillä mennyt englanti yksiin hänen selvityksistään, mutta mielenkiintoista oli sekin. Parhaiten mieleen jäi naisten häpeilevä käyttäytyminen. Tuntui vähän pahalta seurata jalkojen välistä kun tohtori selittää ja selittää, kehottaa katsomaan sitä ja tätä ja potilas on peittänyt kasvonsa. Eihän täällä kukaan kysy, saako tulla opiskelija, me vain menemme. Kerran tuli nainen, joka ei varmaan ollut aikaisemmin käynyt gynellä. Hän ei oikein ymmärtänyt, miten jalat piti asettaa, joten lääkäri hermostui joutuessaan näyttämään jalasta pitäen muutaman kerran. Hän karjahti ja riuhtoi muutaman kerran. Ikävintä oli se, että nainen oli muutenkin jo häpeissään eikä hänen olonsa tullut huutamisesta yhtään paremmaksi.

Surullisin tapaus oli kuitenkin neljän lapsen äiti, jolle gynekologi ilmoitti, ettei hän voinut saada enää lapsia. Ulos päästyään hän istui lohduttomasti tuolissa ja itki kovaan ääneen. Varmaan avuttomampia fiiliksiä hoitajana oli yrittää ilman yhteistä kieltä lohdutella itkevää potilasta. En kyllä olisi suomeksikaan tiennyt mitä sanoa.

Olin myös mukana, kun noin 8-vuotiaalta koulutytöltä leikattiin känsä jalasta. Se sentään puudutettiin ensin. Verta valui runsaasti, operaatio oli selkeästi kivulias puudutuksesta huolimatta ja söpön lastenlääkärin tikkaus ei juuri minua vakuuttanut, mutta lapsi ei vuodattanut kyyneltäkään. Hän ei edes valittanut tai kääntänyt päätään pois. Piti vain molemmilla käsillä hoitajasta kiinni ja puri hammasta. Urhea pieni!

Tämäkin tilanne lavastettu, kovia ovat
filmaamaan täällä! (tosin tämän toimenpiteen
suoritin oikeasti, potilas on vain väärä ;) )

Edellämainittujen lisäksi poistin valtavilla leikkureilla kipsejä, katetroin, avustin, puhdistin paikkoja ja hain apteekista hyllyn täytettä. Välillä selailin käyneiden potilaiden kirjaa nähdäkseni oliko synnärin keisarinleikkausnainen käynyt poistattamassa tikkinsä. Kirjan mukaan hän ei poistattanut niitä Kiboshossa ennen harjoittelun päättymistä. Toivottavasti hän poistatti ne muualla. Kirjasta bongasin myös vihdoin painehaavapotilaan haavojen puhdistus- ja vaihtotiheyden, viikon välein.

Minorilla potilaita oli paljon ja suhteessa muihin osastoihin siellä tapahtui jotain koko ajan, mikä oli tosi kivaa. Oli kerrankin sellainen olo, että oikeasti tein jotakin. Ei ollut tylsiä hetkiä ollenkaan ja päivät sujuivat leppoisasti rupatellessa. Ikävä tuli sitä osastoa, joten kävin aina välillä morjestamassa.

Ps. Piipahdin synnärillä ja katsokaa mitä löysin!!

Jos huomasitte, että kuvat ovat tällä kertaa paremmin, syy siihen ei suinkaan ole minun aivoni. Talolla eräs älykäs neiti valaisi minua tässäkin asiassa! Kiitos tästä ja muistakin hyvistä vinkeistä!